Etusivu Erityisopettajankoulutuksen käsikirja 2009-2010 3 Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen yleistavoitteet

3 Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen yleistavoitteet

Erityisopettajankoulutuksen lähtökohtana on oman opettajuuden ja työyhteisön kehittäminen ammatillisen erityisopetuksen muodostamassa kontekstissa. Opiskelu liitetään koko organisaation erityisopetuksen kehittämiseen. Tavoitteena on laaja-alainen erityisopettajuus, jossa painottuvat sekä konsultatiivinen että verkostoituva työote. Koulutuksen tavoitteena on ammattialaansa ja opetustyötään tutkiva erityisopettaja, joka uskaltautuu luovaan vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa ja arvioi omaa toimintaansa tavoitteena työnsä ja toimintaympäristönsä kehittäminen. Tähän liittyvinä tavoitteina ovat oman erityispedagogisen ajattelutavan sisäistäminen ja sen tietoiseksi tekeminen sekä kehittyminen ammatilliseksi erityisopettajaksi omaa työtään tutkien.

Kuvio1. Ammatillisen erityisopettajan osaamisalueet
KUVIO 1. Ammatillisen erityisopettajan osaamisalueet

Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen yleistavoitteina on kehittää

  • opettajan henkilökohtaisia yksilöllisen oppimisen ohjaamisen taitoja
  • opettajan valmiuksia suunnitella ja toteuttaa ammatillista erityisopetusta omassa oppilaitoksessaan sekä toimia ammatillisen erityisopetuksen kehittämistyössä
  • opettajan valmiuksia verkostoitua ja kehittää palveluja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden hyväksi koulutuksen nivelvaiheissa ja työllistymisen edistämiseksi

Viimeksi päivitetty (20.05.2009 07:30)

Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Rajakatu 35, 40200 Jyväskylä, puh. 020 743 8100